Kun makuuhuoneesta tuli keittiö

Leena Eirto oli pitkään miettinyt kolmionsa keittiön remontoimista. Hän halusi vaihtaa keittiön sijainnin asunnossaan paremmin hänen tarkoituksiaan palvelevaksi. Aiemmin liukuoven takana sijainnut makuuhuone toimisi paljon mukavammin olohuoneeseen avautuvana keittiönä.

Leena ryhtyi tuumasta toimeen vuoden 2017 alkupuolella. Kun asunnossa tehdään näinkin mittava muutostyö, vaati se monenlaisia lupia. Ensimmäisenä toimena siis Leena teki lupahakemuksen viemäröinnin, vesijohtojen ja ilmastoinnin vetämiselle makuuhuoneeseen. Sähkötyöt menivät luonnollisesti myös uusiksi keittiöksi tulevassa tilassa.

Kun lupa-asiat olivat kunnossa, alkoi suunnittelutyö. Leena kilpailutti muutaman keittiövalmistajan, mutta päätyi suunnittelemaan keittiötä Ikean-mallistosta. Kuitenkaan tämäkään ratkaisu ei tuntunut hyvältä. Leena tuli siihen lopputulokseen, että tällainen valmiskeittiö vaatisi ihan liikaa justeeraamista, jotta siitä tulisi oikeasti hyvä. Kuin sattumalta mökkinaapuri kertoi omasta kokemuksestaan Vehkapuun kanssa ja suositteli Leenalle heitä.

Vehkapuun kanssa uuden keittiön suunnittelu sujui helposti.  Mittatilauksena tehtävän keittiön hintakin oli aidosti kilpailukykyinen moniin muihin valmistajiin verrattuna, joten kun valinta oli selvä, päästiin töihin.  Varsinaiset remontointityöt eli vesijohtojen, viemärin ja ilmastoinnin muutostyöt sekä makuuhuoneen kiintokalusteiden purkaminen jälkeen päästiin asentamaan keittiötä paikoilleen. Koko muutostyöhön meni kaiken kaikkiaan kuutisen viikkoa.

Leenan keittiöstä tuli modernin vähäeleinen, valoisa aikuisen ihmisen keittiö. Työtasot ovat 20 mm paksua vaaleanharmaata laminaattia ja välitila on maalattu vaaleanharmaaksi. Kaapistoihin integroidut kodinkoneet tulivat Vehkapuun kautta, ja esimerkiksi kaksilevyinen induktioliesi on Leenan mielestä juuri passeli hänen keittiöönsä. Leena halusi myös keittiöstään hyvin toimivan ja sen vuoksi esimerkiksi roska-astiat on sijoitettu niin, että leikkuulaudalta saa sipaistua ruoanvalmistusjätteet suoraan biojäteastiaan.

– Näin yhden tuttavan kodissa tällaisen ratkaisun ja halusin sellaisen myös omaan keittiööni. Vehkapuun kanssa se onnistui helposti, kertoo Leena.